Historiaa

Pöytäkirja kirjoitettu Raudanmaan maatalousnaisten johtokunnan kokouksessa Kautialan koululla sunnuntaina tammikuun 5 pv:nä 1947. Saapuvilla emännät Lempi Heikkilä, Anna Hakkari, Kyllikki Palttala ja Rauha Laurila ja op. Anni Suonivaara.

1 §
Koska johtokuntaan valittu agr. Varma Sariola oli kieltäytynyt johtokunnan jäsenyydestä, valittiin hänen tilalleen kotitalousneuvoja Eeva Raukola, sekä johtokuntaan lisäjäseniksi emäntä Lemmikki Humalamäki Mäyrästä, neiti Laura Mikkola Ponsasta ja rouva Siiri Mattila Neulaniemestä.

2 §
Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin op. Anni Suonivaara, rahastonhoitajaksi emäntä Anna Hakkari ja sihteeriksi kotitalousneuvoja Eeva Raukola.

3 §
Päätettiin ruveta toimimaan ompeluseuran muodossa ja ompeluseuroissa keskustella esille tulevista maatalousnaisia koskevista asioista. Johtokunnan jäsenet saavat kukin ensi toimekseen käydä jäseniä keräämässä.

Ensimmäinen ompeluseura pidetään Aune Hakkarin luona Kautialan Tulokkaalla tiistaina tammik. 14 pv:nä k:lo 19.

Pöytäkirjan vakuudeksi
Anni Suonivaara


Yllä on pöytäkirjanote ensimmäisestä kokouksesta, jossa Raudanmaan maa- ja kotitalousnaisten toimita katsottiin perustetuksi yhdistysmuodossa, tosin tuolloin toiminta oli ompeluseuran nimellä. Ensimmäisinä toimintavuosinaan naiset perehtyivät mm. jäätelön valmistukseen, järjestivät iltamia ja matonkuteen leikkauskursseja. Vuodelta 1949 löytyy mm. tieto hevospäivien muonituksen järjestämisestä. Samana vuonna löytyy toimintakertomuksesta myös esimerkiksi tieto pyykinpesukoneen esittelytilaisuudesta, jossa esittelijänä toimi Puutaide O.Y. Helsingistä.

Vuodelta 1954 löytyy tieto: seuran jäsenmäärä oli 26.

Vuosien varrella Raudanmaan maa- ja kotitalousnaisten johtokunnan ja muiden aktiivien joukosta löytyy useita vielä nykyäänkin alueella tuttuja nimiä. Toimintaan on sitouduttu tuolloin (ja vielä nyttemminkin) samalla aatoksella - järjestetään mielekästä toimintaa Raudanmaan alueella. Vuoden 2012 lopulla yhdistyksen jäsenmäärä oli kasvanut lähes 70 jäseneen.

Pitkäaikaisista perinteistä mainittakoon Kangasalan maa- ja kotitalousnaisten keskuudessa kiertävällä vuorolla järjestettävä kirkkopyhän kahvitus, jonka järjestämisvuoro oli raudanmaalaisilla syyskuussa 2011.

Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset toimi aiemmin Kangasalan Maamiesseuran naisosastona. Helmikuussa 2014 laitettiin vireille yhdistyksen rekisteröityminen itsenäiseksi yhdistykseksi. 18.3.2014 pidetyssä yhdistyksen perustavassa kokouksessa paikalla oli 14 henkeä allekirjoittamassa perustamiskirjaa, jolla perustettiin Raudanmaan Maatiaisnaiset jatkamaan ent. naisosaston toimintaa itsenäisenä rekisteröitynä (rekisteröintiä haettu) yhdistyksenä. Perustamiskokoushetkellä ent. naisosastolla oli 72 jäsentä.

Lisää historiatietoa ja valokuvia menneiltä ajoilta tulossa! Vanhoja pöytäkirjoja löytyy Eerolasta Köyrästä, jos niihin haluaa tutustua, yhteyttä voi ottaa Heidi Lehtiniemi-Eerolaan, puh. 045-633 6607 tai h.lehtiniemi(a)gmail.com.


Perustamiskirja, jolla perustettiin 18.3.2014 Raudanmaan Maatiaisnaiset (rekisteröintiä haettu)